2. kauden jaksot

2.1 Silkkihansikkaat pois (White Hats Off)

Ensiesitys Suomessa: 29.12.2013
Ensiesitys USA:ssa: 27.09.2012

Quinn on vangittu ja menossa oikeudenkäyntiin. Olivian tiimi yrittää saada hänet vapaaksi. David vaatii hänelle kuolemanrangaistusta. Quinn ei tunnu kertovan koko tarinaa ja Abby on epäluuloinen varsinkin siitä, mistä hän sai uuden henkilöllisyyden. Stephen on jättänyt tiimin ja muuttanut Bostoniin. Olivia saa uudeksi asiakkaaksi kongressin jäsen Jacob Shaw'n, jonka työhuoneesta löytyy piilotettu kamera. Presidentti yrittää tehdä päätöstä Etelä-Sudanista, kun Mellie puuttuu asiaan tv-ohjelmassa.

2.2 Toinen nainen (The Other Woman)

Ensiesitys Suomessa: 05.01.2014
Ensiesitys USA:ssa: 04.10.2012

Pastori Marvin Drake on kadonnut ja hänen vaimonsa pyytää Oliviaa apuun. Pastori löytyy kuolleena motellista naisen kanssa. Tiimi siirtää ruumiin pariskunnan kotiin ja yrittää hiljentää rakastajattaren. Pian käy ilmi, että suhde on kestänyt vuosia ja siitä on syntynyt myös poika. Nainen vaatii 6 miljoonaa pysyäkseen hiljaa. Etelä-Sudanista kuuluu huonoja uutisia ja presidentti joutuu harkitsemaan sotaa. Quinn lähtee tapaamaan isäänsä.

2.3 Metsästyskausi (Hunting Season)

Ensiesitys Suomessa: 12.01.2014
Ensiesitys USA:ssa: 18.10.2012

Quinn palaa töihin. Olivian autoon ilmestyy Artie Hornbacher, joka pelkää henkensä edestä. Hän on varastanut työnantajaltaan N.S.A.:lta Thorngaten, joka todistaa valtion vakoilevan omia kansalaisiaan. Artie vaikuttaa kahjolta salaliittoteorioineen, mutta pian todisteita alkaa kerääntyä. Presidentti lähtee perinteiselle metsästysretkelle ja tapaa Olivian. David on edelleen lomautettuna ja tutkii Alissan kanssa Quinnin tapausta.

2.4 Oikeuden puolesta (Beltway Unbuckled)

Ensiesitys Suomessa: 19.01.2014
Ensiesitys USA:ssa: 25.10.2012

Abby ja David jatkavat suhdettaan. Opiskelijatyttö Jenny Nystrom katoaa ja senaattori Edison Davis tuo vanhemmat Olivian luokse. Mediassa annettu kuva viattomasta tytöstä särkyy, kun Harrison saa selville hänen harrastuksensa. Jenny kirjoitti suosittua Beltway Unbuckled -blogia, jossa hän kertoi seksiseikkailuistaan poliitikkojen kanssa. Tiimi selvittää tytön katoamiseen sekaantuneen poliitikon, mutta hän on diplomaatti eikä voi joutua pidätetyksi. Mellie saa tarpeekseen liian pienestä roolistaan. Olivia tukee kemoterapiassa käyvää Vernaa.

2.5 Kaikki tiet johtavat Fitziin (All Roads Lead to Fitz)

Ensiesitys Suomessa: 26.01.2014
Ensiesitys USA:ssa: 08.11.2012

Hollis, Verna, Cyrus, Olivia ja Mellie keskustelevat ongelmasta nimeltä David Rosen. David saa kutsun palata vanhaan työhönsä. Huck löytää naisseuraa AA-kerhosta ja Davis vikittelee Oliviaa. Tiimi kutsutaan paikalle ennen poliisia, kun kuvernööri Samuel Reston ampuu vaimonsa raiskaajan. Pian selviää, että uhri olikin vaimon rakastaja. Presidentti on G8-maiden kokouksessa Japanissa.

2.6 Mitäs me vakoojat (Spies Like Us)

Ensiesitys Suomessa: 02.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 15.11.2012

Cyrus ei ole mielissään, kun James tekee etusivun jutun Hollis Doylesta. Olivia saa postissa koodikielellä kirjoitetun viestin, josta Huck kuusi tuttua nimeä. He kaikki työskentelivät salaisessa B-613 osastossa. Epäilyt kohdistuvat hakkeri Nigel Sarnoffiin. Olivia uskoo jonkun entisistä vakoojista vuotaneen tietoja, joten heidät kutsutaan kaikki Olivian toimistoon. Olivia pyytää Harrisonia erottamaan Abbyn ja Davidin.

2.7 Defiance (Defiance)

Ensiesitys Suomessa: 09.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 29.11.2012

Edison saa mahdollisuuden edetä urallaan, mutta presidentin tuki vaikuttaa asiaan. Ex-vaimo Anne ja poika Skip pyytävät apua, kun miljoonayrityksen johtaja Harold Pierce alkaa käyttäytyä erikoisesti juuri ennen pörssiin listautumista. David näyttää tietonsa Jamesille, joka ei aluksi näe mitään jutun juurta. Presidentin juhlapäivällisellä hän kuitenkin kuulee jutun Defiancesta ja alkaa tutkia äänestyskoneita. Quinn tutkii Huckin tietojen avulla, miten hänet kuljetettiin 2 vuotta sitten Washingtoniin.

2.8 Hyvää syntymäpäivää, herra presidentti (Happy Birthday, Mr. President)

Ensiesitys Suomessa: 16.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 06.12.2012

Ampumavälikohtauksessa loukkaantuneet kiidätetään sairaalaan. Mellie on hysteerinen ja huutaa lääkäreitä pitämään huolta Fitzistä. Valkoisen talon väkeä suljetaan bunkkeriin varotoimenpiteenä. Cyrus raivostuu varapresidentin aikomuksille nousta heti valtaan. Olivia palaa töihin Valkoiseen taloon auttaakseen pitämään tilanteen hallinnassa. Takaumissa kerrotaan Fitzin presidentin uran alkuajoista. Vernan nimitys oli vaakalaudalla Sallyn vuoksi. Olivian ja Fitzin suhde paljastui turvamiehille ja Mellielle. Hollis määräsi pommi-iskun hiljentääkseen Jesse Tylerin.

2.9 Jälkiseuraukset (Blown Away)

Ensiesitys Suomessa: 23.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 13.12.2012

Sally Langston toimii presidenttinä, kun Fitz on yhä sairaalassa. Hollis aikoo ottaa tilanteesta ilon irti. Huck kertoo tiimilleen, että hän on FBI:n etsimä punahuppuinen mies. Beckyn hätääntynyt puhelu oli houkutellut hänet hotelliin, mutta huoneessa olikin vain kauko-ohjattava kivääri. Huck uskoo, että Becky on siepattu, mutta todisteet osoittavat toista. Cyrus saa tietää Jamesin tutkimuksista.

2.10 Hämäys (One for the Dog)

Ensiesitys Suomessa: 02.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 10.01.2013

Huck vangitaan presidentin murhayrityksestä epäiltynä. Huckia kuulustellaan äärimmäisin keinoin Pentagonissa. Verna kutsuu Defiancen koolle ilman Hollista ja kertoo uskovansa juuri hänen olevan salamurhayrityksen takana. Mellie väärentää presidentin allekirjoituksen ja saa median uskomaan, että hän on kunnossa. Sallylle saadaan vakuutettua, että Huck on maan taidokkain jäljittäjä ja pystyy löytämään oikean sala-ampujan. James jättää viimein työnsä ja käy tapaamassa tulevaa lastaan.

2.11 Rikollinen, huora, idiootti ja valehtelija (A Criminal, a Whore, an Idiot and a Liar)

Ensiesitys Suomessa: 09.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 17.01.2013

Presidentti on hereillä, mutta tarvitsee vielä useita viikkoja toipumiseen. Sallyn toimet vaativat kuitenkin häntä näyttämään naamaansa Valkoisessa talossa. Olivia ja Edison ottavat yhteen. Takaumissa muistellaan presidentin vaaleja edeltävää kuukautta, jolloin Fitz oli häviämässä. Fitzin isä otettiin mukaan kampanjaa ja Restonista etsittiin törkyä. Hollis ehdotti yhä vaalituloksen väärentämistä Vernalle, Mellielle, Olivialle ja Cyrusille.

2.12 Totuus vai seuraukset (Truth or Consequences)

Ensiesitys Suomessa: 16.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 31.01.2013

David haluaa tuhota salaliiton ja aloittaa Hollisista. Olivia on syyllisyyden murtama ja sulkeutuu asuntoonsa. Hän antaa Cyrusin hoitaa asian, mutta Huck varoittaa häntä. Olivia päättää ilmiantaa Hollisin Davidille. Tiimiläiset kertovat salaisuuksiaan toisilleen. He alkavat uskoa vaalivilpin ja salamurhayrityksen liittyvän toisiinsa. Quinn hakee 2 vuotta sitten huoltoon viemänsä Jessen läppärin ja Huck yrittää löytää pankkitileiltä todisteita Hollisia vastaan. Mellie ei halua avioeroa ja päättää käynnistää synnytyksen etuajassa.

2.13 Kukaan ei pidä lapsista (Nobody Likes Babies)

Ensiesitys Suomessa: 23.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 07.02.2013

Presidenttipari esittelee poikansa televisiossa, mutta Fitz haluaa yhä avioeron ja Olivian odottavan häntä. Huck pelastaa Hollisin Cyruksen tilaamalta iskulta. Olivia tajuaa, kuka oli presidentin salamurhayrityksen takana. Tiimi tutkii Davidin kodin salakuuntelunauhoja, mikä on noloa Abbylle. James joutuu todistajaksi ja pelkää Cyruksen puolesta. Myös muut ovat varmoja, että vaalivilppi tulee julki. Quinn vannoo kostoa Hollisille ja pyytää Huckin apua. Presidentti saa tietää Defiancesta.

2.14 Syyttäjästä syytetyksi (Whiskey Tango Foxtrot)

Ensiesitys Suomessa: 30.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 14.02.2013

Viime jaksosta on kulunut 10 kuukautta. Mellie on huolissaan Fitzin juomisesta ja Cyrus ei pidä ulkopuolelle jäämisestä. Presidentti joutuu tekemään vaikeita päätöksiä, kun 4 CIA-agenttia siepataan. David herää vieressään naisen ruumis ja kutsuu Olivian tiimin siivoamaan jäljet. Pian selviää, että uhri Wendy oli huumaamalla saanut paljastavia tietoja muiltakin miehiltä. Juttu johdattaa Olivian Pentagoniin tapaamaan Jacob Ballardia, joka pyytää häntä treffeille. Olivia ja Fitz sortuvat toisiinsa Jamesin ja Cyruksen Ella-vauvan ristiäisissä. Olivia uskoo Fitzin tietävän Defiancesta ja kertoo asiasta Cyrusille. Isku vankien vapauttamiseksi menee pieleen ja selviää, että Valkoisessa talossa on myyrä.

2.15 Kipinät lentävät (Boom Goes the Dynamite)

Ensiesitys Suomessa: 06.04.2014
Ensiesitys USA:ssa: 21.02.2013

Olivia yrittää saada tietoja Jakelta, joka taas vaatii kunnon treffejä. Jake kertoo väitetystä myyrästä, jonka salanimi oli Albatross. Huck yrittää saada salauksen poistettua Wendyn muistitikun tiedostoista. Hän myös kärsii vesikidutuksen traumoista eikä suostu peseytymään. David uskoo jonkun seuraavan häntä. Peter Caldwell pyytää Olivian apua veljensä Willin poliittisen uran edistämisessä. Tiimi haastattelee naisia, jotka olisivat valmiita kulissiliittoon. Kashfarista tulee mestausvideo, joten presidentillä on kiire löytää myyrä ja saada loput agentit turvaan. Cyrus tajuaa Mellien puhuneen hänestä pahaa presidentille. Wendyn ystävä Molly tulee esiin ja paljastaa murhaajan.

2.16 Hetki lyö (Top of the Hour)

Ensiesitys Suomessa: 13.04.2014
Ensiesitys USA:ssa: 21.03.2013

Sarah Stannerin 15 vuotta vanha salasuhde Murray Randalliin tulee esiin. Ajoitus ei voisi olla huonompi, sillä miestä oltiin juuri valitsemassa Vernan seuraajaksi. Olivia ottaa Sarahin asiakkaakseen ja yrittää totuudella saada median hiljenemään. Cyrus kuitenkin suuttuu ja iskee takaisin, mikä uhkaa Sarahin toimitusjohtajan paikkaa RyoCorpissa. Olivia antaa tietoja Kashfarista Jakelle, joka vie ne presidentille. Tietojen avulla 3 panttivankia saadaan vapaaksi. Mellie epäilee Fitzin pettävän häntä. Huck ja Quinn seuraavat Osbornea ja löytävät rahakuoren pesulasta.

2.17 Käärme puutarhassa (Snake in the Garden)

Ensiesitys Suomessa: 20.04.2014
Ensiesitys USA:ssa: 28.03.2013

Presidentti pyytää Jakea selvittämään, kuka myyrä voisi olla. Davidin asuntoon murtaudutaan ja hän muuttaa Olivian toimistolle. Osborne uhkailee Oliviaa huomattuaan Quinnin ja Huckin seuranneen häntä. Hollis saa videon siepatusta tyttärestään Maybellesta, josta vaaditaan 20 miljoonan lunnaita. Hollis uskoo Maybellen valehtelevan saadakseen rahaa huumeisiin, mutta tytön äiti Debora on huolissaan. Presidentti odottaa innoissaan lastensa vierailua, mutta Mellie peruu sen viime hetkellä.

2.18 Vaara vaanii Mollya (Molly, You in Danger, Girl)

Ensiesitys Suomessa: 27.04.2014
Ensiesitys USA:ssa: 04.04.2013

Asiakkaaksi tulee Susan Osborne, joka uskoo miehensä joutuneen murhan uhriksi. Hän pyytää Oliviaa puhdistamaan hänen nimensä. Olivian tiimi käy läpi kaikki todisteet, jotka osoittivat Grayden Osbornen myyräksi. Mollya ei löydy mistään ja hänen tililleen on ilmestynyt iso summa rahaa. Huck löytää myyrän hankkiman varaston ja jättää Quinnin vahtiin. James ja Cyrus ovat yhä riidoissa. Presidenttipari tekee pitkästä aikaa tv-haastattelun. Jake ja Olivia lähentyvät.

2.19 7.52 (Seven Fifty-Two)

Ensiesitys Suomessa: 04.05.2014
Ensiesitys USA:ssa: 25.04.2013

Olivia on sairaalassa ja toistaa Jaken kertoman tarinan presidentille. Fitz toistelee rakastavansa Oliviaa ja Mellie saa viimein tarpeekseen. Harrison ei pääse katsomaan häntä, mutta näkee sairaalassa miehen baseball-lippiksessa. Huck on vetäytynyt nurkkaan ja hokee vain yhtä numeroa: 752. Olivia pyytää tiimiläisiään juttelemaan Huckille ja toivoo sen auttavan miestä pääsemään yli traumastaan. Huck muistaa, että hänellä oli perhe. Takaumissa kerrotaan, miten Huck päätyi 14 vuotta sitten CIA:n B-613 osaston palvelukseen.

2.20 Petetty nainen (A Woman Scorned)

Ensiesitys Suomessa: 11.05.2014
Ensiesitys USA:ssa: 02.05.2013

Presidentti määrää Jaken jatkamaan Olivian suojelemista, mistä nainen ei ole ollenkaan mielissään. Huck tunnistaa Charlien hyökkääjäkseen ja tiimi epäilee Cyrusta myyräksi. Tiimi alkaa jäljittää Charlien liikkeitä puhelintietojen avulla. James saa työtarjouksen televisiosta. Mellie uhkaa kertoa Fitzin ja Olivian suhteesta medialle, jos ei saa aviomieheltään lupausta pysyä perheensä kanssa. Cyrus yrittää selvittää tilanteen lupaamalla hoitaa Olivian pois kuvioista. Presidentti tekee valintansa kahden naisen väliltä.

2.21 Onko kysyttävää? (Any Questions?)

Ensiesitys Suomessa: 18.05.2014
Ensiesitys USA:ssa: 09.05.2013

Mellien julistus presidentin uskottomuudesta saa median valloilleen ja Cyrus joutuu paineen alle. Presidentti aikoo illalla pitää puheen, mutta Olivia yrittää vielä vaikuttaa sen sisältöön. Mellie hankkii oman korjaajan eikä paljasta Olivian nimeä. Harrison haluaa auttaa Oliviaa, mutta nainen haluaa keskittyä myyrän löytämiseen. Tiimi alkaa tutkia Sally Langstonin toimia ujuttamalla troijalaisen hänen kotiverkkoonsa. Cyrus pitää edelleen salassa videon Jakesta ja Oliviasta. Jake seuraa Charlieta, mutta mies päätyy Olivian toimistolle. Quinn auttaa Huckia luopumaan kostosta. Myyrän henkilöllisyys paljastuu.

2.22 Takaisin hyvien puolelle (White Hat's Back On)

Ensiesitys Suomessa: 25.05.2014
Ensiesitys USA:ssa: 16.05.2013

Myyrällä on Cytron-kortti, joka on löydettävä ennen kuin vaalivilppi tulee julki. Olivia kutsuu Defiancen yhteen keskustelemaan tilanteesta. Hän uskoo, että Reston liittyy jotenkin asiaan. Fitz uskoo voittavansa seuraavat vaalit ja aikoo ottaa Olivian vaimokseen. Cyrus yrittää saada parin tajuamaan, ettei heidän tarinansa ole täydellinen. Jake pelastaa Olivian B-613 agentilta. Huck on huolissaan Quinnin uusista kyvyistä. Cyrus saa sydänkohtauksen. David saa viimein haluamansa. Media saa tietää presidentin rakastajattaren nimen.

Seuraava jakso

Suomessa Tauolla

USA:ssa Päättynyt

DVD:nä (R2)

1. kausi - suomenkieliset tekstit
2. kausi - suomenkieliset tekstit
3. kausi - suomenkieliset tekstit
4. kausi - ei suomenkielisiä tekstejä
5. kausi - ei suomenkielisiä tekstejä

Viralliset sivut

USA
Suomi

CDON.com9.95 €

Scandal

Kausi 1

CDON.com9.95 €

Scandal

Kausi 2

CDON.com9.95 €

Scandal

Kausi 3

CDON.com24.95 €

Scandal

Kausi 4

CDON.com34.95 €

Scandal

Kausi 5