3. kauden jaksot

3.0 ERIKOISJAKSO (A New Beginning)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 04.09.2011

Sarjan näyttelijät kertovat hieman tulevasta 3. kaudesta. Kaudella on esillä mm. Alician ja Willin suhde sekä Caryn ja Peterin yhteistyö. Jaksossa muistellaan myös vanhoja ja kerrataan tapahtunutta.

3.1 Uusi päivä (The New Day)

Ensiesitys Suomessa: 06.02.2012
Ensiesitys USA:ssa: 25.09.2011

Alician asiakasta syytetään ensin viharikoksesta ja myöhemmin murhasta. Uskonto toimii motiivina, joten juttu on tulenarka. Kalinda ja Peterin alaisuudessa työskentelevä Sofia Russo etsivät oikeaa syyllistä. Caryn ja Peterin yhteistyö aiheuttaa Alicialle vaikeuksia oikeussalissa. Grace saa erikoisen tutorin. Eli etsii rahakasta asiakasta.

3.2 Kuoleman vyöhyke (The Death Zone)

Ensiesitys Suomessa: 13.02.2012
Ensiesitys USA:ssa: 02.10.2011

Alicia ja Will puolustavat kirjan tehnyttä vuorikiipeilijää, joka kirjassaan syyttää rikasta miestä veljensä tappamisesta. Juttu kaatuu heti Yhdysvalloissa, mutta ovela juristi saa jutun avatuksia Isossa-Britanniassa. Syyttäjänvirasto etsii lakifirmaa edustajakseen ja kisaan pääsee mukaan myös Lockhart & Gardner. Kalinda tekee töitä Elille.

3.3 Hankkikaa huone (Get a Room)

Ensiesitys Suomessa: 20.02.2012
Ensiesitys USA:ssa: 09.10.2011

Alicia ja Will edustavat Maggieta, joka on haastanut lääkärinsä oikeuteen. Lääkäri käytti naista koekaniinina keksimälleen laitteelle, minkä vuoksi Maggie ei pysty elämään normaalia elämää. Koulussa puhkeaa listeriaepidemia, jonka epäillään johtuneen juustosta. Eli ottaa juustoyrityksen kriisinhallinnan hoitoonsa Dianen kanssa. Jaksossa vierailee Housesta tuttu Lisa Edelstein.

3.4 Vastustamaton tarjous (Feeding The Rat)

Ensiesitys Suomessa: 27.02.2012
Ensiesitys USA:ssa: 16.10.2011

Kioskimyyjän murhan nähnyt mies joutuukin itse syytetyn penkille silminnäkijän takia. Alicia puolustaa häntä pro bono jutussa, johon tulee apuun myös Julius ja Diane. Will houkuttelee Celestea liittymään firmaansa, mutta saakin itse hyvän tarjouksen. Eli vaatii mahdottomia Lockhart & Gardnerilta.

3.5 Valintoja (Colin Sweeney Agonistes)

Ensiesitys Suomessa: 11.06.2012
Ensiesitys USA:ssa: 23.10.2011

Diane ja Celeste puolustavat lentoturman uhrien omaisia, jotka haluavat korvauksia lentoyhtiön virheen vuoksi. Päätodistaja tekee itsemurhan. Kalinda löytää tilalle todistajaksi vanhan tutun: Colin Sweeneyn. Mies ei kuitenkaan suostu todistamaan ilman vastapalvelusta. Alicia saa haastatella harjoittelijoita, mutta David Lee huijaa häntä valinnassa.

3.6 Kansainvälisiä suhteita (Affairs of State)

Ensiesitys Suomessa: 18.06.2012
Ensiesitys USA:ssa: 30.10.2011

Nuori opiskelijatyttö joutuu raiskauksen ja murhan uhriksi kännäysristeilyllä. Teosta epäillään kahta poikaa, joilla on diplomaatti-isät. Hollantilainen pääsee vapaaksi, mutta taiwanilainen joutuu oikeuden eteen. Alicia ja tulokas Caitlin puolustavat häntä. Eli pyytää apua ex-vaimoltaan. Cary saa vastakaikua kauniilta työkaveriltaan. Lockhart & Gardnerin työntekijöillä on tietokonepulmia.

3.7 Puun ja kuoren välissä (Executive Order 13224)

Ensiesitys Suomessa: 25.06.2012
Ensiesitys USA:ssa: 06.11.2011

Diane ja Alicia puolustavat Afganistanissa työskennellyttä tulkkia, joka joutui Yhdysvaltojen hallituksen kiduttamaksi. Pian miestä syytetään terrorismista ja Alicia joutuu määräyksen takia raportoimaan kaiken valtionvarainministeriöön. Hän ottaa asianajajakseen Peteriä avustaneen Tascionin. Syyttäjänvirasto tutkii Willin 15 vuotta sitten tekemää kavallusta pelivelkojensa kuittaamiseksi. Diane saa tietää Willin ja Alician suhteesta.

3.8 Vihje kuolemaantuomitulta (Here Comes Santa)

Ensiesitys Suomessa: 02.07.2012
Ensiesitys USA:ssa: 13.11.2011

Kuolemantuomiota odottavan miehen vihjeen perusteella löydetään kaksi ruumista haudattuna. Toinen on jengiläinen ja toinen 6 kuukautta kateissa ollut nainen. Lockhart & Gardner puolustavat naisen poikaystävää, jota syytetään murhasta. Kalinda auttaa osoittamaan, että sama jengiläinen on molempien murhien takana. Avuksi tarvitaan myös pian teloitettava vanki, jolle täytyy saada lisäaikaa. Jackie penkoo Alician tavaroita. Marissa Gold ja Zack ystävystyvät.

3.9 Wiski Tyyne Faarao (Whiskey Tango Foxtrot)

Ensiesitys Suomessa: 09.07.2012
Ensiesitys USA:ssa: 20.11.2011

Nuori naissotilas lähettää ohjuksen, joka tappaa 12 siviiliä Afganistanissa. Nyt häntä syytetään sotaoikeudessa murhasta ja toimimisesta ohjeita vastaan. Syytetty väittää, että hän sai johtajien tiedon operaation peruuttamisesta liian myöhään. Will ja Alicia auttavat tuttua asianajajaa. Peterin entinen vastaehdokas Wendy Scott-Carr tulee avustamaan Carya jutussa Willia vastaan. Diane vaatii Williä lopettamaan suhteen Alician kanssa. Eli Gold auttaa maidontuottajia palauttamaan perinteisen ruokasuosituksen. Alicia saa tietää anoppinsa vakoilusta ja vaihtaa asuntonsa lukot.

3.10 Vanhemmuuden vaikeuksia (Parenting Made Easy)

Ensiesitys Suomessa: 16.07.2012
Ensiesitys USA:ssa: 04.12.2011

Caitlin pääsee Alician kanssa ensimmäistä kertaa näyttämään taitojaan välimiesmenettelyssä. Vastaan asettuvat Caitlinille työpaikan hävinnyt Martha ja Louis Canning. Eli on tylsistynyt juttujen puutteen takia ja hieroo ystävyyttä Willin kanssa. Grace katoaa, mikä saa Alician ja Peterin suunniltaan. Syyttäjänvirasto palkkaa vanhan tutun etsivän Willin juttua varten.

3.11 Mikä meni pieleen? (What Went Wrong)

Ensiesitys Suomessa: 23.07.2012
Ensiesitys USA:ssa: 11.12.2011

Alicia ja Diane puolustavat naista, jota syytetään miehensä murhasta. Oikeudenkäynti tuntuu menevän heidän puolelleen, mutta valamiehistö langettaa tuomion 1. asteen murhasta. Nyt puolustuksen täytyy selvittää, mikä meni pieleen ja voidaanko oikeudenkäynti saada peruttua. Alicia huomaa tarvitsevansa ystäviä ja saa tietää Kalindan hyvästä teosta. Peter käyttää vaikutusvaltaansa saadakseen Zackin ja Gracen yksityiskouluun. Wendy Scott-Carr jatkaa lahjustutkintaa.

3.12 Erosta allikkoon (Alienation of Affection)

Ensiesitys Suomessa: 30.07.2012
Ensiesitys USA:ssa: 08.01.2012

Entinen aviopari haastaa huippujuristin avulla Lockhart & Gardnerin oikeuteen heidän suhteensa tuhon takia. Erityisesti Julius ja Eli Gold ovat tuohtuneita David Leen käsittelemän jutun mahdollisista miljoonakorvauksista. Pelastukseksi riittää yksi dokumentti, jonka Alicia on hukannut. Will päättää palkata lahjusjutun takia asianajajan. Haastemies liehittelee Dianea.

3.13 Bittirahaa pösilöille (Bitcoin For Dummies)

Ensiesitys Suomessa: 06.08.2012
Ensiesitys USA:ssa: 15.01.2012

Alicia puolustaa asianajaja Dylan Stackia, joka on joutunut valtiovarainministeriön hampaisiin asiakkaansa takia. Stack ei suostu paljastamaan asiakkaansa todellista henkilöllisyyttä, sillä hän on uuden internetrahan, "bitcoinin" keksijä. Kalinda yrittää jäljittää mysteeristä Herra Bitcoinia, mutta joutuu myös tekemään vaikean valinnan Willin juttua koskien. Alician mielestä Zackin ja Nisan suhde etenee liian nopeasti.

3.14 Syyteharkinta (Another Ham Sandwich)

Ensiesitys Suomessa: 13.08.2012
Ensiesitys USA:ssa: 29.01.2012

Wendy Scott-Carr esittelee Willin jutun suurelle valamiehistölle, joka päättää syytteen nostamisesta. Todistajiksi kutsutaan Diane, tuomari Parks, Will ja lopulta Alicia. Kalindan todelliset tarkoitusperät paljastuvat. Eli Gold yrittää saada asiakkaakseen homojen ja lesbojen liiton. Samalla hän teettää hanttihommia Caitlinilla kuultuaan tytön olevan David Leen sukulainen.

3.15 Loputon ajojahti (Live From Damascus)

Ensiesitys Suomessa: 20.08.2012
Ensiesitys USA:ssa: 19.02.2012

Lockhart & Gardner puolustaa kolmen perheen kannetta ohjelmistoyritystä vastaan. Perheet ovat menettäneet läheisiään Syyrian mielenosoituksissa yrityksen myymän ohjelman takia. Vastaan asettuu vanha tuttu Viola Walsh. Will on vaarassa menettää asianajajan lupansa, jos hän ei hyväksy puolen vuoden erottamista. Eli saa tarjouksen ex-vaimoltaan.

3.16 Surujen silta (After the Fall)

Ensiesitys Suomessa: 27.08.2012
Ensiesitys USA:ssa: 04.03.2012

Elokuvantekijää syytetään yllyttämisestä itsemurhaan hänen tekemänsä dokumentin takia. Tuomari ei pidä Aliciasta, joten hän antaa Caitlinille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden toimia kuulustelijana. Vapaalla oleva Will saa riesakseen kaksi sisartaan. Dianen ovi käy tiuhaan, sillä Eli Gold, Julius Cain ja David Lee havittelevat Willin paikkaa.

3.17 Paljastuksia (Long Way Home)

Ensiesitys Suomessa: 03.09.2012
Ensiesitys USA:ssa: 11.03.2012

Alician asiakkaana on jälleen pahamaineinen Colin Sweeney, joka yrittää saada firmansa takaisin. Juuri ennen äänestystä eräs nainen syyttää häntä seksuaalisesta ahdistelusta. Alicia etsii uutta asuntoa ja saa tietää, että Florrickien vanha talo on kaupan. Syyttäjänvirastossa huhutaan salasuhteista, mikä saa Caryn kertomaan totuuden Peterille. Kalinda epäilee Caitlinin salaavan jotain, mikä saa myös Alician epäluuloiseksi.

3.18 Nyrkit pystyssä (Gloves Come Off)

Ensiesitys Suomessa: 10.09.2012
Ensiesitys USA:ssa: 18.03.2012

Lockhart & Gardner ajavat korvauksia miehelle, joka menetti vaimonsa lumikelkkaonnettomuudessa. Lumikelkkayhtiö väittää miehen jääkiekkouran vaikuttaneen onnettomuuteen, jolloin syytteeseen päätyykin jääkiekkoliitto. Tammy palaa Lontoosta ja tekee lehtijuttua tapauksesta. Alicia pettyy palkankorotukseensa, joten hän pyytää tarjouksen Louis Canningilta. Diane tapailee kahta miestä yhtä aikaa.

3.19 Ryhmäpainetta (Blue Ribbon Panel)

Ensiesitys Suomessa: 17.09.2012
Ensiesitys USA:ssa: 25.03.2012

Diane luovuttaa Alicialle paikkansa paneelissa, joka tutkii ampumistapausta juna-asemalla. Ampuja oli poliisi, joka kertoo toimineensa sääntöjen mukaisesti. Vain Alicia kyseenalaistaa tarinan, mutta pistää samalla oman uransa vaakalaudalle. Lockhart & Gardnerilla yritetään saada uusi osakas Willin paikalle. Alicia taistelee talostaan, mutta joutuu pettymään. Kalinda saa tietää FBI:n haluavan häneltä jotain. Jaksossa vierailee Matthew Perry.

3.20 Kieroa peliä (Pants On Fire)

Ensiesitys Suomessa: 24.09.2012
Ensiesitys USA:ssa: 15.04.2012

Nuoret naiset Lindsay, Megan ja Pamela ovat olleet 5 vuotta vankilassa murhasta tuomittuna. Nyt he ovat saamassa mahdollisuuden vapauteen DNA-todisteissa tapahtuneen virheen takia. Tytöille tarjotaan sopimusta, missä he myöntävät syyllisyytensä, mutta pääsisivät heti vapaaksi. Toinen vaihtoehto on ottaa riski oikeudessa, jolloin aukeaa mahdollisuus miljoonakorvauksiin ja nimen puhdistamiseen. Alicia puhuu Peterille Jackien hankinnasta. Mike Kresteva ilmoittautuu mukaan kuvernöörikisaan. Vanessa ja Eli lähentyvät.

3.21 Tuomari tutkittavana (The Penalty Box)

Ensiesitys Suomessa: 01.10.2012
Ensiesitys USA:ssa: 22.04.2012

Tuomari Richard Cuestaa syytetään todisteiden piilottelusta murhajutussa 20 vuotta sitten. Lockhart & Gardner haluavat palkata uuden asianajajan ja kutsuvat Alician toiveesta Caryn haastatteluun. Eli yrittää saada Willin korvanneen Howardin puolelleen. Will kertoo Dianelle seurustelevansa Callien kanssa. Kalinda joutuu vaaraan FBI-agentti Lana Delaneyn takia.

3.22 Huipputiimi (The Dream Team)

Ensiesitys Suomessa: 08.10.2012
Ensiesitys USA:ssa: 29.04.2012

Diane ja Alicia iloitsevat saatuaan asiakkaalleen 25 miljoonan korvaukset aknelääkejutussa. Pian ilo muuttuu kuitenkin epätoivoksi, kun Louis Canning liittää voimansa yhteen Patty Nyholmin kanssa. "Unelmatiimi" haastaa Lockhart & Gardnerin oikeuteen 50 miljoonasta. Willin lahjontajuttu nousee jälleen esille ja Peter joutuu todistajaksi. Cary aloittaa työt. Kalinda joutuu kohtaamaan menneisyytensä.

Seuraava jakso

Suomessa Päättynyt

USA:ssa Päättynyt

DVD:nä (R2)

1. kausi - suomenkieliset tekstit
2. kausi - suomenkieliset tekstit
3. kausi - suomenkieliset tekstit
4. kausi - suomenkieliset tekstit
5. kausi - suomenkieliset tekstit
6. kausi - suomenkieliset tekstit
7. kausi - suomenkieliset tekstit

Viralliset sivut

USA
Suomi

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 1

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 2

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 3

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 4

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 5

CDON.com9.95 €

Good Wife

Kausi 6

CDON.com34.95 €

Good Wife

Kausi 7