8. kauden jaksot

8.1 Viestintävaikeuksia (Farhampton)

Ensiesitys Suomessa: 24.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 24.09.2012

Marshall ja Lily ovat uupuneita vauvan hoidosta, joten he eivät muista heille sanottuja asioita. Barney on salannut Quinnilta kauan, että hän tapaili ennen Robinia. Ted haluaa Victorian kirjoittavan kirjeen jättämälleen Klausille, mutta sen perille saaminen muodostuu erittäin hankalaksi. Näemme myös pienen maistiaisen Robinin ja Barneyn häistä.

8.2 Avioehto (The Pre-Nup)

Ensiesitys Suomessa: 25.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 01.10.2012

Barneyn esimies ehdottaa hänelle avioehdon tekemistä. Barneyn esimerkin mukaisesti myös Marshall, Ted ja Robinin uusi poikaystävä Nick tekevät myös ehdotuksia rakkailleen. Naiset raivostuvat, erityisesti Quinn luettuaan nivaskasta myös avioliittoa koskevia naurettavia sääntöjä.

8.3 Hoitoa vailla (Nannies)

Ensiesitys Suomessa: 26.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 08.10.2012

Barney keksii uudelleen alkaneen sinkkuutensa vuoksi juhlan "Bangtoberfest". Hän kuitenkin sortuu käyttämään vanhoja iskutekniikoita. Marshall ja Lily etsivät täydellistä lastenvahtia, vaikka Lilyn isä on jo tarjoutunut hommaan. Robin ja Ted kinastelevat, kummalla on parempi parisuhde.

8.4 Kummikisa (Who Wants To Be A Godparent)

Ensiesitys Suomessa: 27.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 15.10.2012

Marshall ja Lily päättävät nimetä lapselleen huoltajan, jos he molemmat sattuisivat kuolemaan. Sukulaiset eivät tule kysymykseen, joten paikasta pääsevät kirjaimellisesti kilpailemaan Robin, Ted ja Barney. Tuoreita vanhempia ei lähiaikoina ole kiinnostaneet ystävien huolet, joten asia pitää korjata baarissa.

8.5 Koiruuksia (The Autumn of Break-Ups)

Ensiesitys Suomessa: 28.02.2014
Ensiesitys USA:ssa: 05.11.2012

Barney hankkii siipimiehekseen koiran, mutta Robinin mielestä suhde on erittäin epäterve. Marshall ja Lily yrittävät auttaa Tediä ymmärtämään Victorian hienovaraiset vihjeet syvemmästä sitoutumisesta. Ted joutuu tekemään vaikean valinnan kahden naisen väliltä.

8.6 Eron tuskaa (Splitsville)

Ensiesitys Suomessa: 03.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 12.11.2012

Robin alkaa huomata Nickin olevan tyhmä. Muut myötäilevät ja suosittelevat eroamaan miehestä. Vain Marshall on vastahakoinen, koska Nick on korisjoukkueen paras pistemies. Myös Ted alkaa pelata ja käyttää hyväksi arkkitehdin taitojaan. Lily yrittää saada muut kertomaan kiihottavia tarinoita. Barney antaa Robinille uhkavaatimuksen.

8.7 Leimasta asiaa (The Stamp Tramp)

Ensiesitys Suomessa: 04.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 19.11.2012

Quinn on palannut takaisin strippariksi, joten Barneyn täytyy löytää uusi strippiklubi. Robin ryhtyy hänen managerikseen, mutta joutuu pian lahjotuksi. Marshall yrittää auttaa entistä opiskelukaveriaan, mutta menettää arvostuksena pomon silmissä. Ted katsoo videopäiväkirjojaan opiskeluajalta ja järkyttyy näkemästään.

8.8 Himot hyrräävät (Twelve Horny Women)

Ensiesitys Suomessa: 05.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 26.11.2012

Marshall kertoo tarinaa tuomareiden edessä. Hänellä oli edessään uransa tärkein oikeudenkäynti järven saastuttanutta lääkeyhtiötä vastaan. Vastapuolen hyvännnäköinen asianajaja hurmaa heti valamiehistön naiset ja tuomarin puolelleen, mutta kekseliäs Marshall ei luovuta. Ted, Barney, Lily ja Robin tulevat kannustamaan häntä ja vertailevat samalla, kuka oli pahis nuorena.

8.9 Epätoivon vimmalla (Lobster Crawl)

Ensiesitys Suomessa: 06.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 03.12.2012

Robin tietää ettei voi enää saada Barneyta, mutta hänen täytyy vielä kerran yrittää kaikin voimin. Ted ottaa Marvinin hoitoon ja näkee hänen ensiryömimisensä, mikä harmittaa erityisesti Lilyä. Marshalla ja Lily huomaavat, että Ted tarvitsee uuden rakennusprojektin.

8.10 Ääripäästä toiseen (The Over-Correction)

Ensiesitys Suomessa: 07.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 10.12.2012

Jakso on tarina siitä, miten Marshall, Lily, Ted ja Robin päätyivät eri kaappeihin. Robinia ärsyttää Barneyn ja Patricen hengailu yhdessä, joten hän päättää varastaa pelikirjan näyttääkseen Barneyn todellisen luonteen. Marhallin äiti tulee vierailulle ja haluaa alkaa tapailla jälleen miehiä. Hän löytääkin kuumaa seuraa hyvin läheltä. Ted hermostuu siihen, että hänen tavaroitaan lainataan eikä palauteta. Lily kaipaa rauhallista tilaa.

8.11 Kuoppatyypit (The Final Page, part 1)

Ensiesitys Suomessa: 10.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 17.12.2012

Muu porukka riemastuu, kun Barney ja Marshall sanovat yhtäaikaa "viski" ja Marshall ehtii ensin kiroamaan Barneyn. Barney ei siis saa sanoa sanaakaan, ennen kuin joku sanoo hänen nimensä. Lily ja Marshall aikovat viimein viettää 24 tuntia kahdestaan ilman Marvinia. Tedin suunnittelemaa GNB-rakennusta juhlitaan. Lily ja Marshall tapaavat kouluaikaisen ärsyttävän kaverin. Jaksossa vierailevat Seth Green ja Peter Gallagher.

8.12 Yllätysten ilta (The Final Page, part 2)

Ensiesitys Suomessa: 11.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 17.12.2012

Barney kertoo Tedille, että aikoo kosia Patricea eikä Ted saa kertoa kenellekään! Ted kertoo kuitenkin Marshallille ja he pohtivat yhdessä baarissa, pitäisikö Robinin tietää asiasta. Lily vetää kännit, kun Marshall ei saavukaan hotelliin. Ted käy tapaamassa entistä professoriaan, jonka mukaan hänestä ei koskaan tulisi arkkitehtiä. Jaksossa selviää, mitä Barneyn pelikirjan viimeisellä sivulla lukee. Jaksossa vierailevat Seth Green ja Peter Gallagher.

8.13 Bändi vai tiskijukka? (Band or DJ?)

Ensiesitys Suomessa: 12.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 14.01.2013

Robin ja Barney kertovat kihlauksesta Robinin isälle, joka on muuttunut kovasti. Lily ja Ted taistelevat, kumpi saa auttaa hääjärjestelyissä. Marshall ja Lily ovat huolissaan Marvinin ummetuksesta.

8.14 Vieroitusoireita (Ring Up)

Ensiesitys Suomessa: 13.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 21.01.2013

Robin pettyy, kun miehet enää huomaa häntä sormus sormessa. Ted tapailee 20-vuotiasta tyttöä, jonka kanssa hänellä ei ole mitään yhteistä. Barney haluaa Tedin kuitenkin menevän sänkyyn tytön kanssa. Marshallista tulee Lilyn mielestä kuuma, kun hän ottaa käyttöönsä rannekkeen. Jaksossa vierailee Valehtelevat viettelijät -sarjasta tuttu Ashley Benson.

8.15 Salat julki (P.S. I Love You)

Ensiesitys Suomessa: 17.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 04.02.2013

Ted törmää metrossa kauniiseen naiseen, joka lukee samaa kirjaa kuin hän. Nainen ehtii kuitenkin lähteä ja Ted saa pakkomielteen löytää hänet. Marshall ja Lily estelevät häntä, mutta nainen (Jeanette) löytääkin Tedin yliopistolta. Tedin mielestä kyseessä on kohtalo, mutta pian Jeanettesta alkaa paljastua vaanijan elkeitä. Robin myöntää olleensa itsekin pakkomielteisen ihastunut erääseen mieheen. Barney haluaa tietää, kuka on kyseessä ja matkustaa Kanadaan. Mukaan tarttuu paljastava musiikkiohjelma, jossa kerrotaan Robin Sparklesin viimeisestä musiikkivideosta.

8.16 Hulluuden houkutus (Bad Crazy)

Ensiesitys Suomessa: 18.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 11.02.2013

Kaikkien mielestä Tedin uusi tyttöystävä Jeanette on hullu ja Tedin pitäisi jättää hänet. Nainen on kuitenkin poliisi, joten Tedin urakka muodostuu haastavaksi. Robin jää ensimmäistä kertaa yksin Marvinin kanssa ja kestää 17 vuotta ennen kuin hän saa kerrottua Lilylle totuuden päivän tapahtumista. Marshall ja Barney tuovat Tedin luokse tavaraa, mitä he eivät saa kotona pitää vaimojensa vuoksi.

8.17 Tuhkakuppi (The Ashtray)

Ensiesitys Suomessa: 19.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 18.02.2013

Zoeyn ex-mies Kapteeni soittaa yllättäen Tedille. Porukka muistelee, mitä heidän viime tapaamisessaan tapahtui. Barney ei ollut läsnä, mikä harmittaa häntä kovasti. Ted ja Robin eivät muista illan tapahtumia oikein päihteiden vuoksi. Lily saa työtarjouksen.

8.18 Kauan eläköön Barney (Weekend at Barney's)

Ensiesitys Suomessa: 20.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 25.02.2013

Robin hermostuu nähtyään jälleen Barneyn pelikirjan. Jeannette jättää Tedin, joten hän päättää kokeilla pelikirjan vinkkejä naisten iskemisessä. Marshall lähtee tukemaan Lilyä taidegallerian avajaisiin, mutta mokaa pahan kerran.

8.19 Linnake (The Fortress)

Ensiesitys Suomessa: 21.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 18.03.2013

Robin vaatii Barneyta luopumaan asunnostaan, jossa on liikaa muistoja muista naisista. Marshallia harmittaa, kun Lily on jatkuvasti töissä ja Kapteeni soittelee hänelle kotiinkin. Ted on aivan innoissaan uudesta brittiläisestä tv-sarjasta, mikä innoittaa häntä puhumaan aksentilla.

8.20 Aikamatkailua (Time Travelers)

Ensiesitys Suomessa: 24.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 25.03.2013

Ted istuu baarissa ja pohtii, lähteäkö Robotit vs. painijat -tapahtumaan. Hän tapaa Barneyn ja heidän tulevaisuuden minänsä, jotka pohtivat asiaa tarkemmin. Marshall hermostuu, kun hänen keksimänsä drinkki on saanut baarissa nimekseen "Robin Scherbatsky".

8.21 Rooma kutsuu (Romeward Bound)

Ensiesitys Suomessa: 25.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 15.04.2013

Lily saa Kapteenilta tarjouksen muuttaa vuodeksi Roomaan. Hän kuitenkin torjuu tarjouksen, koska uskoo Marshallin haluavan jäädä nykyiseen työhönsä. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Ted tapaa upeakroppaisen naisen joogatunnilla. Nainen on myös Robinin ja Barneyn hääsuunnittelija, joka ei miesten harmiksi ota koskaan isoa takkiaan pois päältään.

8.22 Kauhupolttarit (The Bro Mitzvah)

Ensiesitys Suomessa: 26.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 29.04.2013

Barney siepataan polttareihinsa, mutta kaikki menee päin mäntyä. Hotellihuone on surkea, viihdykkeenä on klovni, paikalle saapuu väärä Karate Kid ja strippariksi Quinn. Samaan aikaan Robin joutuu kestämään Barneyn äitiä.

8.23 Jotain vanhaa (Something Old)

Ensiesitys Suomessa: 27.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 06.05.2013

Robin hautasi teini-ikäisenä kaulakorun Central Parkiin. Nyt hän lähtee kaivamaan sitä ylös saadakseen häihinsä jotain vanhaa. Marshall ja Lily yrittävät päättää, mitä ottaa mukaan Italiaan ja mitä viedä Kolmioon. Ted yrittää auttaa heitä, mutta ei suostu päästämään irti vanhasta säkkituolista. Barney ja Robinin isä viettävät laatuaikaa laserammunnassa.

8.24 Jotain uutta (Something New)

Ensiesitys Suomessa: 31.03.2014
Ensiesitys USA:ssa: 13.05.2013

Marshall päättää lähteä Marvinin kanssa viikoksi Minnesotaan perheensä luokse. Lily jää nauttimaan vapaa-ajasta Tedin kanssa. Ted paljastaa muuttavansa Chicagoon. Robin ja Barney juhlistavat hääsuunnittelun päättymistä, mutta törmäävät ärsyttävään pariskuntaan. Juna-asemalla sarjan nimihahmo, Tedin tuleva vaimo ja lasten äiti ostaa matkalipun!

Seuraava jakso

Suomessa FOX ma 18.12.2017 klo 12.30
8. kausi (u)

USA:ssa Päättynyt

DVD:nä (R2)

1. kausi - suomenkieliset tekstit
2. kausi - suomenkieliset tekstit
3. kausi - suomenkieliset tekstit
4. kausi - suomenkieliset tekstit
5. kausi - suomenkieliset tekstit
6. kausi - suomenkieliset tekstit
7. kausi - suomenkieliset tekstit
8. kausi - suomenkieliset tekstit
9. kausi - suomenkieliset tekstit

Viralliset sivut

Suomi

CDON.com9.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 1

CDON.com9.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 2

CDON.com14.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 3

CDON.com14.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 4

Discshop.fi9.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 5

Discshop.fi9.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 6

Discshop.fi9.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 7

CDON.com14.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 8

CDON.com19.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 9

Discshop.fi64.95 €

How I Met Your Mother

Kausi 1-9