1. kauden jaksot

1.1 (Uno)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 08.02.2015

Jimmy on esimiehenä ravintolassa, vasten omaa tahtoaa tilanteen pakottamana. Hän epäilee jopa asiakkaitaan turhaan. Kotona häntä odottaa vain tv. Hän päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja kohta hän onkin jo taas asianajajana oikeussalissa kertomassa omalaatuista tarinaansa. Jimmy kohtaa jo pois lähtiessään vaikeuksia eivätkä ne lopu, kun hän keskustelee uuden asiakkaansa kanssa. Kotitiellään hän kohtaa tömähtävän yllätyksen.

1.2 (Mijo)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 09.02.2015

Kaksi yliajopelleä jatkaa touhujaan, mutta valitsevat tällä kertaa väärän uhrin. Jimmy soittaa ovikelloa ja joutuu tähtäimen alaiseksi. Autotalli kutsuu ja siellä sanottujen sanojen seurauksena Jimmyn tie käy kuivaan maahan. Hänen todellisia puhujantaitojaan tarvitaan. Jimmy saa muutettua kuolemantuomion joksikin ihan muuksi. Hän on maailman paras lakimies.

1.3 (Nacho)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 16.02.2015

Jimmyn veli Chuck on myös asianajaja. Heillä on usein erimielisyyksiä asiasta kuin asiasta. Jimmy soittaa kauneushoitolasta naiselle, joka ei aio tällä kertaa puhua rivoja hänelle. Jimmy joutuu rahapulassa hoitamaan asioitaan kauneushoitolan takahuoneesta käsin. Jimmy saa erittäin typerän päähänpiston. Viesti ei oikein mene perille. Työtehtävä tuo eteen tutun henkilön.

1.4 (Hero)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 23.02.2015

Jimmy jatkaa rahan tekemistä kyseenalaisilla keinoilla. Huijaukset vievät kujille ja lopulta myös telttailemaan. Vihdoin tapaukset tuottavat tuohta oikein kunnolla. Parkkipaikan porttivahti tuottaa päänvaivaa. Jimmy saa asiakkaansa ulos ja odottelee jotain, mitä ei saa. Samaan aikaan HHM toimistossa Kim yrittää tavoitella kiireistä Jimmyä. Tiellä odottaa valtava yllätys.

1.5 (Alpine Shepherd Boy)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 02.03.2015

Chuck lepäilee erikoisen ongelman kanssa, kun poliisi saapuu ovelle. Mainostaulu tuottaa tulosta. Jimmyn täytyy keksiä valheita koskien hieman rämää kulkuneuvoa. Erilaisten työtarjousten edessä Jimmy joutuu taipumaan suuntaan jos toiseenkin. Jimmy saa yllättävän kutsun sairaalaan.

1.6 (Five-O)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 09.03.2015

Mikella on tyttäreensä hieman tulehtuneet välit. Mutta hiljaa hyvä tulee, hän matkustaa junalla tapaamaan tytärtään ja tyttärentytärtään. Mike kertoo antavansa kaiken tukensa. Mike hoidattaa haavaansa kontaktin luona, missä on kaikenkarvaisia kavereita. Jimmylle tarjoutuu tilaisuus puolustaa Mikea. Mike hoitaa homman, jonka hän osaa parhaiten. Mike joutuu tekemisiin virkavallan kanssa yhä uudelleen.

1.7 (Bingo)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 16.03.2015

Jimmy joutuu taas edustamaan Mikea, kuuluisalla limaisella lakimiestyylillä. Jimmy menee vaihteeksi katsomaan Chuckia ja löytääkin hänet yllättävästä paikasta tekemässä eräänlaista koetta. Jimmy esittelee Kimille suurta ja avarasta suunnitelmaansa. Jimmy työstää vanhusprojektiaan bingon kera. Kimillä ei mene töissä hyvin, mikä johdattaa Jimmylle uusia asiakkaita.

1.8 (RICO)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 23.03.2015

Jakso valaisee, miten Jimmy läpäisee ammattikokeen. Kim on myös innoissaan hänen puolestaan. Jimmy saa asiakkaansa kanssa tehtyä testamentin loppuun. Vanhainkodissa ei oikein pidetä Jimmyn aluevaltauksesta. Jimmy menee uudelleen tapaamaan asiakasta, huonoin seurauksin. Jimmy ei anna periksi kirveelläkään, vaan aloittaa uskomattoman paperiurakan. Jimmy ja Chuck ryhtyvät yhteistyöhön.

1.9 (Pimento)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 30.03.2015

Chuck testaa jälleen itseään todellisen muuntajan voimin. Mike hommaa karvaisen kaverin lapsenlapselleen. Jimmy joutuu oikeuteen asti vastaamaan vanhainkodin käynneistä. Tilanteet kehittyvät niin, että jopa Chuckin on pakko käyttää puhelinta. Mike joutuu näyttämään taitojaan keskustellakseen pahisten kanssa. HHM joutuu tekemän suuria toimenpiteitä asiakastaan varten.

1.10 (Marco)

Ensiesitys Suomessa: ei tietoa
Ensiesitys USA:ssa: 06.04.2015

Menneisyydessä Jimmy laittaa jälleen taitonsa peliin baarissa. Jimmyn vaivannäkö palkitaan, kun HHM antaa lupaavan summan. Jimmy yrittää paikata Kimiä kohtaan sanomansa vääryydet. Bingon pelaaminen menee väkisinkin tunteisiin. Menestys alkaa nousta Jimmyllä päähän. Hän päättää ettei mikään enää pysäytä häntä.

Seuraava jakso

Suomessa Ei tietoa

USA:ssa Tauolla

DVD:nä (R2)

1. kausi - suomenkieliset tekstit
2. kausi - suomenkieliset tekstit
3. kausi - suomenkieliset tekstit, ilmestyy 27.11.2017

Viralliset sivut

USA

CDON.com14.95 €

Better Call Saul

Kausi 1

CDON.com29.95 €

Better Call Saul

Kausi 2